Distro — Free Sales Engagement Platform
Sequences, cloud call center, shared inbox, form tracking and more — on a single platform. Double your sales team's output with fewer tools.
Create a sequence — it's free
Suomen Yhteiskunta-Alan Ylioppilaat Syy Ry
suomen yhteiskunta-alan ylioppilaat syy ry on jokaisen valtio-, yhteiskunta- tai hallintotieteitä opiskelevan oma etujärjestö. kattojärjestömme on akavalainen yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry. syy ry:n jäsenistö koostuu yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen perustutkintoa suorittavista jäsenistä. jäseniä syy:ssa on noin 2 500. liitto on perustettu vuonna 1998, ja 1.8.2012 liiton nimi muuttui suomen valtiotieteitä opiskelevien liitto svol:sta nykyiseen muotoonsa suomen yhteiskunta-alan ylioppilaat syy ry:ksi. syy valvoo yhteiskunnallisen alan opiskelijoiden etuja niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin sekä järjestää mielenkiintoisia työelämätapahtumia. edunvalvonnassa syy keskittyy yhteiskunnallista alaa opiskelevien lisäksi myös vastavalmistuneiden yhteiskuntaosaajien etujen ajamiseen. työmarkkinapainotus on esillä kaikessa syyn toiminnassa, ja työmarkkinakentässä syy vaikuttaa yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen sekä akavan opiskelijoiden kautta.
Frequently asked questions about Suomen Yhteiskunta-Alan Ylioppilaat Syy Ry
Let us help answer the most common questions you might have.
What industry does Suomen Yhteiskunta-Alan Ylioppilaat Syy Ry belong to?
Suomen Yhteiskunta-Alan Ylioppilaat Syy Ry is in the industry of: Civic & Social Organization
What are Suomen Yhteiskunta-Alan Ylioppilaat Syy Ry's social media links?
Suomen Yhteiskunta-Alan Ylioppilaat Syy Ry Linkedin page
Distro — Free Sales Engagement Platform
Sequences, cloud call center, shared inbox, form tracking and more — on a single platform. Double your sales team's output with fewer tools.
Create a sequence — it's free